Sunnuntaina 17.1 teimme retken Indian riverille, joka on Dominican yksi hienoimmista ja upeimmista nähtävyyksistä. Siellä on myös kuvattu kohtauksia elokuviin Pirates Of Caribbean, eli ollaan osittain tavattu Johnny Depp ja Orlando Bloom :D
Matkamme alkoi kun oma henkilökohtainen matkaoppaamme haki meidät koti-oveltamme minibussilla, jonka tuulilasissa luki "Larry Love". Heti matkan alussa selvisi ettei tämäkään reissu suju niin kuin Strömsössä (ihan kuin täällä nyt mikään menisikään), pääkaupunkiin saavuttuamme kuskimme vaihtui ja lähdimme etsimään neljättä osallistujaa, jonka asuinpaikkaa ei kukaan tuntunut tietävän. Lopulta kun kaikki osallistujat oltiin löydetty ja saatu kyytiin kuskimme uteli, mikä olisi matkamme määränpää... Kaikkien näiden alku vaikeuksien jälkeen selvisi, että meille oltiin unohdettu kertoa, että Indian riverin jälkeen menisimme rannalle. Meillä tietysti ei ollut mukana bikineitä tai pyyhkeitä...Anna oli sentään tajunnut laittaa bikineiden yläosan päälle, onneksi kuitenkin ystävällinen kanssamatkaaja lupasi lainata Essille paidan uimista varten (alaosinamme oli siis alushousut...:D).
Lyhyen ajomatkan jälkeen saavuimme Portsmouthiin, jossa meidän olisi pitänyt ostaa turistipassi ja seikkailu pystyi alkamaan! Meidät ohjattiin pienen kanootin kyytiin, jota ohjasi ystävällinen ja taitava kapteeni, joka tiesi paljon joen eläimistöstä ja Dominican luonnosta. Joelle päästyämme kaikki alkumatkan hankaluudet unohtuivat henkeäsalpaavien maisemien edessä. Teimme joella pienen lenkin ja välillä pysähdyimme "Bush bar":iin, jossa oli mahdollisuus nauttia rommia ja talon erikoinen: "dynamite".
Jokiretken jälkeen ajoimme Calibishieen, jossa pysähdyimme syömään henkeäsalpaavissa maisemissa! Kun masut oli saatu täytettyä, suuntasimme rannalle. Ensimmäiseksi pysähdyimme Dominican number one rannalla, jossa suureksi hämmästykseksemme hiekka oli mustaa!? Tällä rannalla merenkäynti ikävä kyllä oli sen verran voimakas, että pienet suomitytöt olisivat huuhtoutuneet ulapalle, joten tyydyimme hiekan ihmettelemiseen ja aarteiden etsimiseen. Ilma oli kuitenkin niin kuuma, että tässä vaiheessa uimaan oli pakko päästä, jopa ilman niitä bikineitä. Uimiseen kelvollinen ranta löytyi onneksi läheltä ja suomitytöt pääsivät kokeilemaan Atlantin aaltoja. Kovia olivat!
|
Hui luuranko! :s |
|
Indian River |
|
Tia Dalman koti(ko?) |
|
Calibishie |
|
Maisemat ruokaillessa!<3 |
|
Ranta+meri=<3 |
Lööv juu, A&E xoxo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti